Vesistökunnostusverkoston avulla paikallisia vesiensuojelutoimia

Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkoston tavoitteena on hyvien vesiensuojelukäytäntöjen jalkauttaminen sekä vesiensuojelutoiminnan aktivoiminen käytännön tasolla koko maakunnan alueella. Sen toiminta on myös osa Varsinais-Suomen kumppanuusfoorumin toimintaa ja tukee useiden maakuntaohjelman toimenpiteiden toteutumista, kuten lähitoimintamallien vahvistamista ja kumppanuuden edistämistä maakunnassa. 

Valonia/Varsinais-Suomen liitto on saanut hallituksen kärkihankerahoituksen Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkosto -toiminnan käynnistämiseen. Tarkoituksena on aktivoida paikallista vapaaehtoista vesiensuojelutyötä, koota tietoa alueen toimijoista ja heidän tekemistään vesistöjen kunnostus- ja hoitotöistä, yhdistää laaja-alaisesti vesiensuojeluun liittyviä tahoja sekä antaa vesiensuojeluyhdistyksille neuvontaa vesistökunnostusten suunnitteluun, rahoituksen hakuun ja toteutukseen. Hanke on käynnistynyt syyskuussa ja jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka. Tavoitteena onkäynnistää aktiivinen verkostotoiminta, joka jatkuu myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Vedet eivät pysy puhtaina ilman tekoja – neuvonnalle ja vertaistuelle selkeä tarve

Paikallisen vesiensuojelutyön keskiössä ovat kunnostukset huonoon kuntoon päässeissä vesistöissä. Rinnalle tarvitaan valuma-aluelähtöistä metsä-ja maatalouden vesiensuojelun suunnittelua ja kustannustehokkaita toimenpiteitä. Vesiensuojeluun liittyvien toimijoiden kenttä on moninainen, minkä vuoksi tuloksellinen vesistöjen kunnostaminen nojaa pitkälti laaja-alaiseen ja rakentavaan yhteistyöhön.

”Vesien hyvän tilan saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, kärsivällisyyttä ja rahoitusta, ja vain yhdessä tekemällä onnistumme. Kaikilla toimialoilla on mahdollisuuksia edistää vesiensuojelua. Hienoa, että Valonia ja Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys kokoavat eri toimijat yhteen työskentelemään vesiemme puolesta”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

”Vuosien mittaan Valoniaan on tullut lukuisia yhteydenottoja esimerkiksi järvien ja merenlahtien ranta-asukkailta sekä vesiensuojeluyhdistyksiltä vesistökunnostuksiin liittyen. Kentällä on selvä tarve puolueettomalle ja maksuttomalle neuvonnalle sekä vesiensuojelutiedon jakamiselle. Verkoston avulla niin asiantuntijatiedon kuin vertaistuen saaminen helpottuu ja laajapohjainen yhteistyö vahvistuu. Toivomme saavamme mahdollisimman monilta tahoilta yhteydenottoja esimerkiksi toiminnan rakentamiseen ja ylläpitoon liittyen.” kertoo Valonian vesiasiantuntija Jarkko Leka.

Hankkeen toteutus ja rahoitus

Hankkeen päätoteuttajana on Valonia/Varsinais-Suomen liitto ja kumppanina on Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys. Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 100 000 euroa, josta ympäristöministeriön rahoitus lähes 75 000 euroa. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Lisäksi hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta. Saaristomeren Suojelurahasto tukee hanketta myöntämällään avustuksella.

Vesistökunnostusverkoston tiedotuslistalle voi liittyä osoitteessa http://www.lyyti.in/vesistokunnostusverkosto. Lisää tietoa Valonian vesiensuojelutyöstä löydät osoitteesta https://www.valonia.fi/fi/vesi ja Valonian uutisesta. Vesistökunnostusverkostosta on tulossa lisätietoa näille sivuille lähipäivinä.

Lisätiedot:
Jarkko Leka, vesiasiantuntija, Valonia
etunimi.sukunimi@valonia.fi ja puhelin 040 197 2265

Kuva: Janne Tolonen