Tekemisen meininki – vinkkejä aktiiviseen yhdistystoimintaan

Leader Ravakan, Varsin Hyvän ja I samma båt – Samassa veneessä ry:n juuri päättynyt Yhdistysklinikka-hankkeen (2015-2019) Tekemisen meininki – puheenvuoroja aktiivisesta yhdistystoiminnasta -julkaisu on nyt ilmestynyt!

Tekemisen meininki kertoo esimerkkien kautta yhdistystoimijoiden kekseliäisyydestä ja aherruksesta hyvän elämän ja yhteisöllisyyden puolesta maaseudulla. Onnistuneiden käytäntöjen lisäksi tähän on koottu aktiivisen yhdistystoiminnan vinkkejä ja lähteitä, joista saa lisätietoa ja ideoita omaa yhdistystoimintaa rikastuttamaan. Tekemisen meiningin kolme keskeistä teemaa ovat yhdistyskehittäminen, aktiivinen viestintä, sekä yhteistyö ja vaikuttaminen. Hanketta toteutettiin Turun ja Vakka-Suomen seuduilla.

Tekijät toivovat, että julkaisun esimerkit ja kokemukset herättävät ajatuksia ja inspiraatiota yhdistys- ja kuntatoimijoissa, sekä kaikissa muissa, joille maaseutu ja sen kehittäminen on arvokasta.

Tekemisen meininki – puheenvuoroja aktiivisesta yhdistystoiminnasta

Lisätietoja: